330384.jpg
Kuva Rauman Nukkekotielämää -vitriininäyttelystä, kuva on otettu lasin läpi

Tämä puutarha on ensimmäinen suunnittelemani ja tekemäni kokonaisuus. Olin suunnitellut jo parin vuoden ajan tekeväni nukketalon, johon kuuluisi pieni puutarha kasvihuoneineen.
330821.jpg

Jouluna 2002 innostus nukkekodin suunnitteluun oli suuri ja opettelin katselemaan kaikkea roskaa 'pikkusilmin'. Pyörittelin kädessäni tyhjää suklaarasiaa ja mietin 'mitähän tästä voisi tehdä'.

Niin syntyi kasvihuoneen kivijalka, kittiä päälle, harkkokuviota pintaan ja sammalta harkkojen väliin (kuivattua ja murskattua akvaariokasvia), seinät aaltopahvia, lasit piirtoheitinkalvoa, pokamaali vanhaa ikkunamaalia. Tässä vaiheessa nettiryhmämme (Nukkekotielämää) sai kutsun Rauman kaupungilta järjestää vitriininäyttely kaupungin kokoustilojen aulaan. Mitä kukin toisi? Minulla ei ollut mitään valmista, huonekaluja, ovia ja ikkunoita, kaikenlaista pientä massasta, muutama kukka ja puolivalmis kasvihuone.
Jospa saisin nukkekodin kasvihuoneen valmiiksi! Työtä tehdessäni ruokahalu kasvoi. Tarvitseehan kasvihuone ympärilleen jonkinlaisen puutarhan ja niinpä kasvihuoneeni ympärille syntyikin puutarha kuten siihen nukkekotiinikin oli suunniteltu. Ilman ystäväni Arjan apua olisi unelma näyttelyyn osallistumisesta saattanut jäädä pelkäksi unelmaksi. Arja on tehnyt useita yksityiskohtia (esimerkiksi ränni, kastelukannu, lintuhäkki) ja suuren osan kukista.
356434.jpg

Näin se syntyi
356442.jpg356443.jpg
356440.jpg
Kuvissa näkyy aaltopahvista leikattuja kasvihuoneen osia sekä valmisteilla oleva viiniköynnös, joka on kasvihuoneen oikeassa reunassa. Pahvista osia leikatessani totesin, että mahdollisimman tiivis ja kova aaltopahvi on parasta. "Kittasin" leikkuureunat liimalla, hioin ja maalasin ikkunamaalilla. Rakenne on kaksinkertainen, eli liimasin piirtoheitinkalvon kahden seinän väliin, näin sain pokan näköisen pokan. Kun kasvihuone oli valmis, aloin miettiä sen vanhentamista. Se nimittäin näytti kummalliselta ollessaan aivan puhdas, kun sen kuitenkin piti näyttää vanhanaikaiselta puurunkoiselta kasvihuoneelta. Siispä ränsistyttämään! Sinne tänne liimasin murskattua akvaariokasvia sammaleeksi. Ajatuksena oli, koska kasvihuone oli tarkoitettu nukketalon puutarhaan, että tontilla olisi aiemmin ollut vanha puutarha, jonka kasvihuoneen ukki olisi kunnostanut perheen käyttöön. Kuvissa ei oikein näy kasvihuoneen sisusta. Oikealla seinustalla kasvaa satoisa viiniköynnös, joka tunkeutuu ulos kattoluukusta, vasemmalla seinustalla on multapenkki, jossa kasvaa pari isoa tomaattia ja kasvihuonekurkku. Peräseinustalla on hyllyjä ja työtaso puutarhatarvikkeineen.
330811.jpg
330812.jpg
Kasvihuonetta ympäröi kasvipenkki, oikealla puolella on orvokkeja, kurjenmiekkoja ja muita pieniä kukkia, takana on kurjenmiekkoja ja saniaisia, vasemmalla seinustalla kasvaa vihanneksia mm sipulia, salaattia, kaalia, porkkanoita. Ovipäätyä koristavat kurjenmiekat ja kuunliljat. Musta kissa kasvihuoneen katolla ei kuulunut Rauman näyttelyn rekvisiittaan, se on ostettu kesällä kirpputorilta ja maalattu mustaksi. Kompostori on tehty jäätelötikuista. Sen sisältönä on edellä mainittua kuivattua akvaariokasvia, muovisia porkkanan naatteja ja Arjan tekemiä kitkettyjä voikukkia sekä lapio, jolla kompostia käännetään.
 330442.jpg330840.jpg
Koirat on Tiimarista ostettuja, olutpullot lahjaksi saatuja, saappaat Helkan swap-saappaat. Korin on Arja virkannut ruskeasta rullalangasta. Vihannekset on tehty erilaisista massoista. Pihaosa on tehty pahvin päälle. Laatoitus on kittiä ja nurmikko taas akvaariokasvia. Korikalusteet on punomalla tehty puuvillalangasta. Pöydällä on Arjan tekemät mehukannusetti ja radio sekä omatekemä mustikkapiirakka kruunukorkissa. Allas on tehty muoviseen juustokupuun, vetenä on kynttilägeeliä, kasveina lumpeita ja kurjenmiekkoja.
330446.jpg

330814.jpg  
330816.jpg

330817.jpg
Kasvihuonetta eri kulmista. Ylinnä kuvia takaosasta, oikeanpuoleisessa on kuvattu ränniä, jonka Arja teki. Brita totesi Rauman näyttelyssä, että hänen Timonsa saisi hepulin, jos näkisi noin roskaisen rännin (taas sitä akvaariokasvia). Ämpärissä on vetenä kynttilägeeliä.
Viereisessä kuvassa näkyvät hyvin Arjan tekemät orvokit (niitä varten maalasin silkkipaperia vesiväreillä) ja kurjenmiekat. Kasvihuoneessa tällä seinustalla on viiniköynnös.
330838.jpg330863.jpg
Ruusut ovat Riikan ohjeen mukaan tehtyjä 'rei'itinruusuja' , tehty kermanvärisestä kopiopaperista ja lehdet maalatusta maalarinteipistä. Arvatkaapas, oliko hermo mennä näitä väkertäessä, kukat ja lehdet on taas tehty Arjan kanssa yhteistyössä. Runkoruusun vartena on aito ruusun oksa. Köynnöskehikko on grillitikuista.